Tauru Milka

Milka on koulutukseltaan fysioterapeutti (AMK), joka suorittaa eläinfysioterapian opintojaan (PgDip/MSc) Liverpoolin yliopistossa. Fysioterapeuttina ihmisen ohjaaminen on hänen ammatillista ydinosaamistaan ja hän kouluttautuu säännöllisesti ihmisen ohjaamiseen sekä oppimiseen liittyvien asiakokonaisuuksien parissa. Koulutusten ohjaajana hän on ratkaisukeskeinen, selkeä, helposti lähestyttävä sekä omaa taidon luoda oppimistilanteita, joissa osallistujan on helppo kysyä, pohtia ja keskustella käsiteltävästä aiheesta. Tavoitteet sekä keinot niihin pääsemiseksi laaditaan yhdessä asiakkaan kanssa, keskustellen ja ottaen huomioon juuri kyseisen asiakkaan kokonaistilanteen.

Milka harrastaa aktiivisesti palveluskoiralajeja kahden koiransa kanssa, harrastuslajivalikoimaansa kuuluvat näiden lisäksi mm. toko, nosework, sekä mejä. Milka on kouluttautunut monipuolisesti vuodesta 2014 lähtien eri kouluttajien opeissa positiivisiin koulutusmenetelmiin, koulutustekniikkaan sekä koiran omaehtoisuuden mahdollistamiseen harjoitustilanteissa. Milka on suorittanut Suomen Eläinkoulutuskeskuksen perusopinnot hyvin arvosanoin ja on aloittanut eläintenkouluttajan ammattitutkintoon tähtäävät opinnot.

2 tuotetta

Set Descending Direction
per sivu