Syitä reaktiivisuuteen

Reaktiiviset eli toisille koirille räyhäävät koirat puhuttavat. Facebookin Reaktiiviset koirat -ryhmässä on 9,5t ihmistä, ja ihan varmaa on, ettei ryhmä ole tavoittanut kaikkia ongelman kanssa painivia. Se, että koira räyhää pahimmillaan kaikille tielläliikkujille - muille koirille ja kenties myös ihmisille, autoille, pyörille, vaikuttaa omistajan elämään vähintään 3-4 kertaa päivässä. Lenkkeily ei ole rentouttavaa, mukavaa yhdessäoloa kuten sen pitäisi olla. Se on hermoja raastavaa ja pelottavaakin. Koiratappelut eivät ole mukavaa katsottavaa, ja ne voivat tulla kalliiksikin.
 

Miksi reaktiivisia koiria on niin paljon?


Räyhäämisen juurisyyt ovat moninaiset, mutta pääasiallinen syy on aina se, että koira haluaa toisen koiran kauemmaksi. Juurisyynä toki voi olla turhauma siitä, ettei koiralla ole riittävästi koirakavereita eli mahdollisuutta leikkiin muiden koirien kanssa. 

1) Koira pelkää muita koiria. Räyhääminen on aina karkottava signaali.


a) Tähän vaikuttaa geneettinen tausta (arkuus periytyy erittäin varmasti).

b) Toinen vaihtoehto on, ettei koiraa ole pentuna sosiaalistettu oikein. Pennun pitää tutkimusten mukaan saada hyviä kokemuksia muista koirista vähintään viikoittain puolen vuoden ikään asti. Perheen omat koirat eivät riitä. Kokemuksia pitää saada erinäköisistä koirista. Muista pennuista ja aikuisista.

c) Koiralla on huonoja kokemuksia. Se on saanut kadulla niskaansa toisen koiran. Näin reaktiivisuus tarttuu!

2) Koira on turhautunut. 

a) Koiralla ei ole riittävästi aivotyötä, harrastuksia. Koira haluaa käyttää aivojaan mukavien ongelmien ratkaisemiseen. Tätä kutsutaan koulutukseksi, ja se on monin tavoin hyödyllistä. Koiran käytös toki paranee siinä sivussa, suhteesi koiraasi paranee, koska teille muodostuu yhteinen kieli. Koirasi on tyytyväisempi elämään. Sillä on vähemmän tarvetta tulla ymmärretyksi, hakeutua muiden koirien seuraan.

b) Koiralla ei ole riittävästi jalkatyötä. Koirat ovat syntyneet liikkumaan. Niiden kuuluu liikkua paljon ja lujaa ja vaihtelevassa maastossa. Evoluutio ei ole vielä ehtinyt kehittämään olentoa, jonka kuuluisi liikkua asfaltilla. Se ei tee hyvää kenellekään, koiralle yhtään sen enempää kuin ihmisellekään. Koirat helposti lepäilevät ensin yön 8 tuntia, sitten työpäivän ajan 10 tuntia ja vielä ihmisen istuessa telkkarin ääressä 3 tuntia. Tämä tekee 21 tuntia vuorokaudesta. Koira tarvitsee unta enemmän kuin ihminen, mutta ei todellakaan noin paljoa. Sanoisin, että puolet vuorokaudesta on riittävä määrä unta. Tutkimustulosta en tästä ole löytänyt. Kuulen mieluusti, jos sellainen on. 

c) Koiralla ei ole riittävästi koiraseuraa. Ei, sille koskaan ei tule riittämään ihmisseura, vaikka sinusta siltä voisi tuntuakin. Jokaisella on oikeus lajikumppaniin. Kokeile itse olla ilman ihmisseuraa vuositolkulla. Jos et halua ottaa toista koiraa (jota kyllä lämpimästi suosittelen), huolehdi, että lenkkeilette jonkun mukavan koirakon kanssa vähintään 2-3 kertaa viikossa. Parasta on, että koirat pääsevät leikkimään vapaasti aidatulla alueella, jossa koirat voivat olla turvallisesti vapaana. Jos tämä jännittää, pyydä avuksi kokenut koiraihminen tai ammattilainen.

3) Koira pelkää omistajan käytöstä muiden koirien lähellä

a) Koiraa on kohdeltu ohitustilanteissa huonosti. Sitä on kielletty, sille on huudettu, sitä on vedetty kaulapannasta, nostettu rumasti ilmaan tai jopa lyöty. Ei ihme, että koiralla on tarve karkottaa muut koirat, joiden läsnäolo saa omistajan muuttumaan hirviöksi.

b) Omistaja pelkää muita koiria. Koira lukee omistajaa paljon paremmin kuin omistaja koiraa. Ihan poikkeuksetta. Ihan sama, vaikka olisit koira-alan ammattilainen. Koirasi on silti parempi. Jos itse jännityt, koirasi ei voi olla huomaamatta sitä ja usein se myös reagoi. Tilanne vyöryy lumipallon lailla. Kun omistaja vihdoin huomaa myös koiran jännittyvän, omistaja jännittyy vielä enemmän. Joka taas johtaa koiran jännittymiseen. Joka taas... Kierre on valmis. Koko homma saattoi lähteä siitä, että omistaja jännittyy vain, koska on kivaa, jos pentu vaikka saisi kaverin. Rentous on avainsana. Aito rentous. Älä vie itseäsikään liian vaikeaan tilanteeseen. Mutta se, että tilanteita karttaa viikosta toiseen, ei myöskään vie asiaa eteenpäin. 
Hakuehtoihin sopivia tuotteita ei löydy.