Veera Timonen

Olen ollut koko pienen ikäni erittäin eläinrakas, koko lapsuusajan perheeseemme kuului koira ja kissa. Ratsastuksen aloitin kymmenen vuotiaana ratsastuskoulussa. Tykkäsin viettää aikaa luonnossa ja halusinkin aina koiran ja oman hevosen, joiden kanssa pystyisi huoletta liikkumaan paljon luonnossa ja tekemään pitkiä metsäretkiä. Perheeni ei kovin innoissaan tukenut kallista hevosharrastusta, joten hevosen hankintaa yritimme rahoittaa ystäväni kanssa pulloja keräämällä, mutta kaikki pullorahat menivätkin hevoslehtiin, joista selasimme myytävien hevosien palstaa. Perheemme koirien kouluttamisesta vastasi isäni, joten haaveilin myös omasta koirasta, jonka saisin itse hoitaa ja kouluttaa. Peruskoulun jälkeen lähdin Harjun Oppimiskeskukseen suorittamaan Maatalousalan perustutkintoa ja hevosen hoitaja minusta kolmen vuoden ammattiopintojen jälkeen virallisesti tulikin. Lapsuuden haaveet omasta hevosesta olivat jo melkein kadonneet, mutta vähän sattuman kautta kuitenkin pian hevoskoulun jälkeen minulla olikin ensimmäinen oma hevonen. 19 -vuotiaana elämäntilanne näytti vihdoin siltä, että olisi aika ottaa ensimmäinen ihan oma koira. Maailmaani tassutteli Iines (synt. 2010). Iines sai alkunsa kennelissä, joten hänessä on varmalla tiedolla valkoista paimenkoiraa ja rottweileria. Iines on todella reipas ja peloton koira, sosialistamisaikana koira oli kaikkialla mukana ja on se ollut aina sen jälkeenkin, varmasti tämä aktiivinen mukana oleminen on vaikuttanut suuresti siihen, miksi Iineksestä on tullut niin sopeutuvainen ja reipas koirayksilö. Vaikka perus eläminen ja oleminen onnistuikin ihan hyvin kiltin koiran kanssa, kouluttamiseni oli kuitenkin epämääräistä ja epäreilua, otin vaikutteita vähän sieltä täältä, mutta en koskaan kunnolla ymmärtänyt positiivisen vahvistamisen käyttöä.

Elämäni ja etenkin koirieni elämä mullistui vuonna 2016, kun Sari Paavilainen otti minut "oppipojakseen" puoleksi vuodeksi Visiolle. Sain olla Vision kursseilla ja luennoilla mukana, opin älyttömästi uutta ja sain suuren kipinän kouluttamiseen. Oivalsin ihan kirkkaasti sen, että koiran täytyy antaa itse oivaltaa, sen täytyy antaa itse kokeilla ja oppia. Ajatuksena on tehdä koirasta mahdollisemman aktiivinen ja omasta olemisesta mahdollisimman passiivista. Opin käyttämään positiivista vahvistetta niin hyvin, että kertaheitolla ruokakupit heitettiin menemään ja naksuttimen ääni täytti kaikki vapaat hetket. Treenejä alettiin kuvaamaan ja analysoimaan ja mistään muusta kun kouluttamisesta ei tehnyt mieli puhua. Eläinten kognitio ja tunne-elämä alkoi myös kiinnostamaan ja nenä oli kiinni kirjassa aamulla ensimmäisenä herättyä ja viimeisenä ennen nukkumaanmenoa. Pääsin myös mukaan Sarin vetämään kouluttajakoulutukseen, joista ensimmäinen vaihe on takana ja toinen vaihe vielä kesken. Tämän minun puolen vuoden Visiossa olon alkutaipaleella menin auttamaan ystävääni hänen haukkuherkän ja stressaantuneen kaniinimäyräkoiransa Ringon (synt. 2014) kanssa. Tämä oli ensimmäinen epävirallinen koulutuskeikkani ja eipä siinä kauaa mennyt kuin Ringo muutti meille asumaan ja siitä tuli virallisesti minun koirani. Ringo on Iineksen vastakohta, se on pieni, arka ja epävarma. Ringon kanssa on tehty paljon töitä, se on yleisen arkuuden lisäksi ääniarka, siitä on kuitenkin koko ajan kovaa vauhtia tulossa yhä paremmin käyttäytyvä koirakansalainen. Olen oppinut molemmilta koiriltani paljon ja on erittäin mielenkiintoista että koirat ovat niin erilaisia. Kouluttaminen ihan oikeasti toimii, vaikka välillä tulee epäonnistumisiakin, niistäkin voi vaan oppia lisää ja tehdä paremmin. Kaikkia rotuja pystyy myös kouluttamaan, joskus hyvän palkkion löytämiseen joutuu vaan käyttämään enemmän aikaa ja vaivaa. Tykkään tehdä koirien kanssa paljon kohdetyöskentelyä, keston lisäämistä, rentoa ja iloista hyvänmielen tottista, parikoiratreenejä ja milloin mitäkin kivoja temppuja, takapään käyttöä aktivoivia treenejä on myös tahkottu ihan kiitettävästi, unohtamatta ehkä kaikista tärkeintä käytöstä; luoksetuloa. Käytösketjujen tekeminen on myös erittäin mielenkiintoista ja niitä rakennetaan parhaillaan.

Koirien lisäksi eläinkatraaseen kuuluu viisi marsua. Hurahdin marsujen maailmaan vuonna 2009 ja siitä lähtien on kotona viipottanut jonkunlainen marsulauma. Marsujenkin kanssa on kokeiltu tietysti naksuttelua. Olen myös enemmän tai vähemmän edelleen heppatyttö, heppakoulun jälkeen hevosalalla hurahti kymmenisen vuotta. Jätin hevosalan kuitenkin taakseni ja keskityin vain yhteen omaan hevoseeni. Elämäntilanne kuitenkin muuttui vuoden 2017 alussa niin radikaalisti, että jätin hevostelut ainakain toistaiseksi kokonaan ja keskityn koirapuoleen täysillä.

Innostuin myös kirjoittamaan kouluttamisesta ja näistä omista eläimistä blogia, blogini löytää osoitteesta: http://veeravisioi.blogspot.fi/
Harrastelen myös valokuvaamista, koirakuvia voi seurata blogin lisäksi instagramista @iineskoira ja @koirakouluvisio