MERIPELASTUSKOIRAT HELSINGISSÄ

Merivartiostossa työskentelevän Jan Sundellin, Helsingin meripelastusprojektin johtohahmon dogo argentino Pira edusti nuorta koiraa, joka koulutettiin merelle samanaikaisesti kuin maapuolellekin. Valitettavasti Jan joutui luopumaan Pirasta allergian vuoksi projektin loppumisen aikoihin.

Vantaan hälyryhmässä toimivan Virpi Niemisen kultainen noutaja Rinna oli Wilman ja Piran ohella pitkälle koulutettu meripelastuskoira Helsingissä. Virpi ja Rinna toivovat kovasti mielenkiintoisen projektin jatkumista!

Bordercollie Wilma toimi sairastumiseensa asti Helsingin hälyryhmässä ohjaajansa Sari Paavilaisen kanssa ja oli Piran ohella toinen koira, joka oli mukana Helsingin mepe-projektissa alusta loppuun asti. Syöpä vei Wilmalta jalan ja pelastukoiran ura maapuolella katkesi. Mepeilyä kolmijalkaisuus ei kuitenkaan estänyt, joten Wilma jatkoi mepeprojektissa loppuun asti - ja jatkaa, jos jatkoa projektille seuraa.

Helsingin hälyryhmästä mukana oli myös pelastuskoirakko Anu Haveri ja porokoira Otto.

Lisäksi mukana on ollut lukuisia muutaman kerran toimintaan tutustumassa käyneitä koirakoita. Muita meripelastuskoiratoimintaa harjoittavia yhdistyksiä ja seuroja sekä muita toimintaa esitteleviä nettilinkkejä:

Meripelastuskoiratoimintaa Haminassa
Meripelastuskoiratoimintaa Kotkassa
Meripelastaja-lehti 3/2005 (s. 22)
Meripelastusopas 2006 (s. 65)

Palaa takaisin Meripelastuskoiratoiminta Suomessa -sivulle
Palaa takaisin Meripelastuskoiran kouluttaminen -sivulle