Jannica Joelsson

Jannica toimii Vision kouluttajana vastuualueenaan Espoon Pentu- ja Käytöskoulut sekä kilpailuihin ja kokeisiin tähtäävä koulutus Kauklahdessa.

Koirat ovat aina kuuluneet elämääni ja näin tulee jatkossakin aina olemaan. Pienenä tyttönä kotona oli walesinspringerspanieli, sen jälkeen on ollut boksereita, staffi ja tällä hetkellä lyhytkarvaisia collieita. Koiraharrastukseni on ollut lähinnä kouluttamista, mutta kiinnostuksen kohteita ovat myös jalostus, käyttäytyminen ylipäänsä ja kilpaileminen. Minulla on kennelnimi Onnijengin, ja olen kasvattanut muutaman bokseripentueen 90-luvulla. Tällä hetkellä toimin aktiivisesti Suomen Collieyhdistyksen Helsingin alaosaston hallituksessa vastuualueenani palveluskoiralajit.

Ensimmäinen kouluttamani koira oli vuonna 1991 syntynyt bokseri ”Bubba”. Koulutin Bubbaa naksuttimella kirjoista oppimilla taidoilla. Kovinkaan moni kouluttaja ei 90-luvun alussa vielä Suomessa käyttänyt naksutinta. Minunkin taidot olivat vaatimattomat, mutta koulutin Bubbaa tokon voittaja-luokkaan asti ja pk-puolella saavutimme tuloksen HK1. Vaikka taidot eivät kaikkeen riittäneet, niin pakotteita en käyttänyt silloinkaan, ja entistä vakuuttuneempi niiden tarpeettomuudesta ja myös tuhoisuudesta olen tänä päivänä. Pk-lajeista haku on aina ollut se minua eniten miellyttävin laji. Lk collieni HK3 BH Colombian Friend´s Moonlightshadow ”Seamuksen” olen kouluttanut pennusta lähtien täysin positiivisin menetelmin ja nyt kilpailemme pk-haun voittajaluokassa. Toiveenani on, että naksutinperiaatteet yleistyisivät myös pk-puolella.

Yritän kehittää itseäni jatkuvasti. Koska äidinkieleni on ruotsi, minulla on ollut suuri etu ruotsinkielisestä kirjallisuudesta, joista olen oppinut suurimmaksi osaksi operantin koulutusmenetelmän. Olen myös käynyt ruotsalaisten edelläkävijöiden Anders Hallgrenin ja Kenth Svartbergin opissa. Vuonna -05 osallistuin Norjassa pidettyyn Morgan Spector seminaariin ja tämän kesän (-08) huipputapahtumiin kuuluu Caniksen järjestämä Ken Ramirezin ja Kathy Sdaon seminaari Ruotsissa. Lisäksi olen osallistunut suomalaisten huippunimien kuten Tuire Kaimion ja Tommy Wirénin koulutuksiin ja kursseille.

Koirankouluttaja ei ole koskaan valmis. Operantti koulutustapa kehittyy ja kouluttajilla on paljon opittavaa. Olen iloinen, että minulla on mahdollisuus oppia uutta ja olla mukana eturivin paikalla tässä minulle hyvin rakkaan ja tärkeän asian parissa.