Tervetuloa!

0 tuotetta.

Asiakaspalvelu: p. 0456 391 396 | 040 593 3131

Hienosti hihnassa

Teksti ja kuvat: Sari Paavilainen

© Koirakoulu Visio

Hihnakäyttäytyminen on jokaisen koiran perustaito, jossa osaamattomuus heijastuu koiranomistajan koko arkeen.  Ikävimmillään se pilaa lenkkeilyn ilon ja pahimmillaan myös vaarantaa koiran terveyden.

Hihnakäyttäytymisen opettaminen pienelle pennulle on helppoa, mutta sen korjaaminen aikuisena perin vaikeaa. Siksipä on syytä keskittyä huolella tähän perustaitoon pennun ensimmäisinä viikkoina sen muutettua uuteen kotiinsa.

Tässä annetut ohjeet sopivat myös aikuisen koiran hihnakäyttäytymisen uudelleen opettamiseen ja korjaamiseen.

 


Hihnakäyttäytymisen opettamisessa ei käytetä hihnaa

Pienen pennun muutettua uuteen kotiinsa alkaa heti tärkeiden asioiden opettelu. Ympäristökoulutus ja sosiaalistaminen menevät kaiken muun ylitse kriittisellä periodin (3-12 viikon iässä) aikana.

Samaan aikaan paneudutaan kontaktin vahvistamiseen (lue lisää >>). Kontakti on kaiken koulutuksen perusta, kontaktiharjoittelu on hihnakäyttäytymisen opettamista. Kontaktista palkitseminen vahvistaa ohjaajan lähellä olemista. Koira ei suoranaisesti ymmärrä käsitettä ”löysä hihna”, mutta se ymmärtää sen, että ohjaajan lähellä olemisesta saa palkkioita. Hihnaa ei tarvita, vaan harjoitukset on parempi suorittaa ilman hihnaa.

Vaikka itse hihnakäytös opetetaan ilman hihnaa, täytyy pentu totuttaa hihnassa kulkemiseen varhain sekä yhteiskunnan vaatimusten että pennun turvallisuuden tähden. Tässä artikkelissa paneudutaan siihen, miten sitten jatketaan kun koira jo kulkee ohjaajan välittömässä läheisyydessä ja hihna on kiinnitetty.

 

img_5549.jpg

Välineillä on väliä

Pennun omistajat tuskailevat usein hihnan ja kaulapannan tai valjaiden valinnan kanssa. Ensisijaisesti kannattaa aina mieluummin valita valjaat kuin kaulapanta. Perinteisesti kaulapanta tuntuu helpommalta valinnalta: se on edullisempi, helpompi sovittaa ja sopiva löytyy varmasti. Kaulapannalla on kuitenkin käytössä huonoja puolia: se saattaa vaurioittaa pennun niskaa tai selkärankaa pysyvästi. Vamma ei välttämättä näy heti, vaan koira saattaa alkaa oireilla vasta vuosien kuluttua.

Valjaiden valinnassa kannattaa luottaa myyjän asiantuntemukseen, mutta silti katsoa itsekin, että valjaat istuvat kuin hansikas. On tärkeää, että valjaat ovat sopivan kokoiset, eikä pentu pääse luiskauttamaan itseään niistä ulos. Vedosta tai äkkinäisestä nykäisystä johtuvan paineen pitäisi kohdistua oikein eivätkä valjaat saa puristaa esimerkiksi henkitorven kohdalta. Puristuksen tunnetta voit kokeilla omaan kaulaasi. Laita sormet kaulasi ympärille niin pitkälle kuin ne ylettyvät ja purista kevyesti. Hyviä valjaita ovat ne, joissa valjaiden yksi kappale menee etujalkojen välistä. Tällöin vedon aiheuttama paine jakaantuu tasaisesti rintakehän ala- ja yläosaan, eikä henkitorven alueelle kohdistu suurta painetta. Tällaisista valjaista koira ei myöskään vapaudu peruuttamalla. Valjaiden on syytä olla riittävän tiukat, mutta ne eivät saa puristaa. Hyvä nyrkkisääntö on se, että valjaiden ja koiran väliin pitää mahtua muutama sormi mutta ei koko käsi.

Valitse aina riittävän leveä tuote. Kaulapannan pitäisi aina ulottua vähintään kahden kaulanikaman yli. Myös valjaissa leveys lisää mukavuutta ja parantaa turvallisuutta.

 

Ensin totutellaan välineisiin

Pentu totutetaan valjaisiin ja kaulapantaan siten, että sille tarjotaan nami valjaiden ja kaulapannan ”sisältä”. Vähitellen pentu joutuu työntämään päätään yhä lähemmäksi ja lähemmäksi ja lopulta pää sukeltaa kokonaan valjaisiin pennun tavoitellessa namia. Tästä voidaan rakentaa temppu, jonka koira osaa tehdä vaikkapa vihjeestä ”pukeudu”.

Kun valjaat ovat jo kokonaan päällä, pennulle syötellään namia kunnes otetaan valjaat pois. Vähitellen namin antamista harvennetaan ja valjaat laitetaan kiinni. Koko sen ajan, kun pennulla on valjaat, sen kanssa tehdään jotain mukavaa. Näin valjaat yhdistyvät hauskanpitoon ja pentu ”unohtaa” ne. Kun harjoittelu sujuu hyvin eivätkä valjaat enää liiemmin häiritse sitä, ne voidaan jättää pennun päälle sen syödessä ja nukkuessa. Näin pentu tottuu nopeasti valjaiden aiheuttamaan tunteeseen.

 

Kontaktista hienon hihnakäytöksen opetteluun

Kun koira oma-aloitteisesti katsoo ohjaajaansa, merkitään sen käytös naksuttamalla tai muulla vastaavalla tavalla ja koira palkitaan. Kun koira voidaan palkita kontaktista 2–3 sekunnin välein myös silloin kun liikutaan, voidaan koiralle laittaa valjaat ja hihna ja jatkaa kontaktiharjoittelua valjaissa. Aluksi koiraa palkitaan 2–3 sekunnin välein ja pikkuhiljaa vahvisteiden antoa harvennetaan. Tavoite on, että koira koko ajan tarkkailee silmä kovana ohjaajaansa.

 

Kun hihna kiristyy...

Jossain vaiheessa hihna todennäköisesti kiristyy, kun pentu saa nenäänsä mielenkiintoisen hajun, jota sen on pakko päästä tutkimaan. Sen lisäksi, että ohjaajan lähellä pysymistä vahvistetaan paljon, täytyy myös vetämisestä tehdä kannattamatonta puuhaa. Perussääntö on se, että vetämällä ei koskaan pääse eteenpäin. Tämä kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Pentu ei tosiaankaan saa päästä senttiäkään eteenpäin vetämällä. Jokainen sentti, jonka pentu etenee vetämällä, vahvistaa vetämistä. Mielenkiintoiset hajut toimivat myös vahvisteina. Kun koira pääsee vetämällä lähemmäksi palkkiotaan, vetäminen kannatti. Jos koira kulkee puolet lenkistä vetämällä ja puolet hihnaharjoitusta tehden, vahvisteet menevät kutakuinkin tasan. Kauniisti hihnassa kulkeminen kannattaa, mutta vetäminen on aivan yhtä kannattavaa. Jatkossa ohjaajan antamat vahvisteet vähenevät kun taas ympäristön vahvisteet pysyvät aina yhtä mielenkiintoisina. On siis luonnollista, että vetäminen jatkossa vahvistuu. Tästä syystä älä anna koirasi koskaan edetä vetämällä, älä edes harjoittelujakson loputtua. Odota, että koira ottaa kontaktin sinuun, jonka jälkeen se pääsee eteenpäin. Tämä on hihnakäyttäytymisessä aina voimassa oleva perussääntö. Vanhakin koira oppii hyvin!

Hihnan kiristymisestä tulee pikkuhiljaa koiralle merkki ottaa kontakti taluttajaan. Tätä kannattaa koulutuksessa hyödyntää. Kun koira itse kiristää hihnan nähdessään jotain mielenkiintoista, se saakin merkin kääntyä kohti taluttajaansa. Tämä kannattaa opettaa koiralle, jos se ei tapahdu itsestään. Yksi tärkeimmistä ja hyödyllisimmistä syistä on se, ettei koira kiihdy kiristyksen tunteesta vaan päinvastoin rauhoittuu, koska siitä seuraa rauhoittavaa syötävää. Useinhan koira kiihtyessään, esimerkiksi toisen koiran nähdessään, vetää hihnan tiukalle ja kurja tunne kaulassa yhdistyy toiseen koiraan. Se saa puolestaan koiran kiihtymään lisää ja ajattelemaan painokelvottomia ajatuksia vastaantulijasta. Kun paineen tunne kaulassa saa koiran kaikissa tilanteissa kääntymään kohti taluttajaansa namin toivossa, se ei voi räyhätä vastaantulijalle. Syöminen lähes aina rauhoittaa koiraa. Kaksi merkittävintä syytä remmirähinään on näin estetty. Koira oppii näin yhdistämään katukuvaan ilmaantuneen toisen koiran omistajalta tuleviin nameihin. Taluttajaan päin kääntyvällä koiralla ei myöskään ole enää hihna tiukalla.

 

Hihnan löysääminen on taluttajan tehtävä, ei koiran

Ei ole yhdentekevää, milloin hihna löystyy ja kuka sen tekee. Pidä hihna aina kireällä niin kauan, kunnes koira ottaa kontaktin taluttajaan. Löysää hihna samalla hetkellä. Näin pääset palkitsemaan koiraasi kontaktinotosta sekä namilla että paineen tunteen poistumisella ja eteenpäin pääsemisellä.

 

Jojoefekti

Kun koiran matka tyssää hihnan kiristymiseen, se oppii nopeasti ottamaan kontaktin päästäkseen taas eteenpäin. Mikäli ohjaaja ei vahvista myös lähellä pysymistä, koira saa ainoan vahvisteen maan hajuista. Lenkkeily alkaa muistuttaa jojoilua – koira menee hihnan päähän, kääntyy ja palkkion saatuaan kiristää taas hihnan. Jotta tätä jojo-efektiä ei tulisi, on ohjaajan lähellä pysymistä ja sen kestoa vahvistettava. Palkkion laatuun on myös kiinnitettävä huomiota ja ohjaajalla saatavan palkkion on oltava koirasta arvokkaampi kuin hajumaailma. Tässä tilanteessa nälästä on hyötyä, sillä nälkäinen koira tavoittelee intensiivisemmin ruokaa. Maan hajuista kiinnostuneimpia koiria ovat tavallisesti metsästyskoirat, jotka ovat lisäksi tottuneita itsenäiseen työskentelyyn. Tämän tyyppisille koirille ruokaa joudutaan usein arvottamaan eri tavalla kuin ihmisen kanssa työskentelemään jalostettujen rotujen kanssa. Arvottamisella tarkoitetaan sitä, että koira saa jonkin aikaa (viikon tai kaksi) kaiken ruokansa tekemisen kautta, esimerkiksi pitäessään kontaktia taluttajaansa. Tämä on huomattavasti lempeämpi tapa kuin se, että koira vetää taluttajaansa useita tunteja päivässä vuosien ajan vaurioittaen selkäänsä ja niskaansa. Koiraa ei myöskään voida kouluttaa tehokkaasti jollei ole mitään, millä sen voi palkita. Ruoan käyttäminen palkkiona on helppo ja kätevä tapa ja sillä päästään optimaaliseen vahvistetiheyteen. Nielaisu vie korkeintaan sekunnin ja koira on tällöin heti valmis uuteen toistoon. Lelun kanssa tämä ei ole mahdollista. Leikkimisen huono puoli on lisäksi se, että se nostaa viretilaa ja lisää kierroksia. Jos koira yhdistää toisen koiran näkemiseen leikkiin (klassinen ehdollistuminen), pian jo pelkkä koiran näkeminen nostaa koiran stressitasoa ja alentaa ärsykekynnystä. Koiran reaktiot käynnistyvät helpommin ja kestävät pidempään. Tämä taas nostaa stressitasoa, joka puolestaan alentaa entisestään ärsykekynnystä. Noidankehä on loppumaton. Tästä syystä palkitseminen leikillä toisten koirien ohittamisesta on tehtävä erityisellä ajatuksella eritoten stressiherkkien rotujen ja yksilöiden kanssa.

 

Tapaus Tepsu

Tepsu on basset fauve de bretagne -rotuinen yhdeksänkuinen narttukoira. Tepsu on mukava luonteeltaan, innokas ja nopeasti oppiva koiraoppilas. Kotona se toimii mukavasti, eikä se tarvitse kuin pari toistoa omaksuakseen uuden asian.  Ulkona kuitenkin nenä vie koiraa, jonka geenit ajavat sen metsästämään.

Omistajien oli vaikeaa saada Tepsuun ulkona kontaktia, vaikka sitä oli jo menestyksekkäästi harjoiteltu sisällä. Tepsu yksinkertaisesti veti ulkona niin, ettei lenkkeily ollut kovin miellyttävää. Eikä kysymys ollut siitä, etteikö Tepsu olisi osannut kulkea hihnassa. Se ei vain pystynyt siihen ulkona. Viimein Tepsun omistajat päättivät tehdä lopun vetämisestä. He ruokkivat Tepsua ainoastaan ulkona lenkeillä ja palkitsivat sitä kontaktista. Vaikka aluksi heistä tuntui julmalta näin säädellä koiransa syömistä, he ryhtyivät tuumasta toimeen. Palkitsemisen ajoituksen ja tiheyden lisäksi he olivat tarkkoja siitä, ettei Tepsu päässyt vetämällä hajujen luokse. Jo viikon kuluttua tulokset alkoivat näkyä. Tepsu alkoi huomioida hihnan toisessa päässä olevan taluttajansa huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin.

Nyt Tepsun omistajat alkavat käyttää pikkuhiljaa myös maan hajuja palkkioina kauniista kävelystä.  Tepsun ruokkiminen lenkkeillessä vähenee ja lenkit alkavat pikkuhiljaa muistuttaa normaalia ulkoilua koulutustilanteiden sijaan. Vähitellen ruoka annetaan jälleen kiposta aamuin illoin ja lenkeillä Tepsu voi ansaita ekstraherkkuja hienolla käytöksellään. Ruokapalkkion arvottaminen vaikuttaa myös jatkoon. Vaikka koira saisikin pääsääntöisesti ruokansa kiposta, se on oppinut arvostamaan palkkioita toisella tavalla kuin aikaisemmin. Näin koiraa voidaan kouluttaa jatkossa ilman, että kiposta saatavaa ruokaa tarvitsee säädellä.

 

tepsu_img_6496.jpg

Hajut palkkioina

Harjoittelun edettyä niin pitkälle, että koira pystyy kulkemaan ohjaajansa vieressä useita kymmeniä metrejä vieraassakin ympäristössä, voidaan aloittaa maan hajujen käyttäminen palkkioina. Vaatimuksena on edelleen, että koira ottaa kontaktin ohjaajaan välittömästi, kun hihna kiristyy. Mikäli nämä vaatimukset eivät täyty, koira ei ole vielä valmis maan hajujen käyttöön palkkioina. Hajuja ei kuitenkaan kannata käyttää palkkiona ihan jatkuvasti, vaan tasapainoillen taskusta tulevien herkkupaljon kanssa. Mitä enemmän koira pääsee haistelemaan maata, sitä vahvempi toiminto maan haistelu koiralle on.

Tämä harjoitus tehdään lenkillä sopivassa hajupaikassa. Koira vetää kohti hajua, hihna kiristyy ja koira ottaa kontaktin taluttajaansa. Sen sijaan, että taluttaja nyt palkitsisi koiran namilla ja veisi koiran hajupaikan ohi, taluttaja merkitsee käytöksen kehulla ja vie koiran nopeasti hajulähteelle. Näin koira sai haluamansa ottamalla kontaktin taluttajaansa. Tarkkaavainen ja koiransa tunteva ohjaaja pystyy hyödyntämään eri hajupaikkoja harjoituksissaan lenkillä siten, että hän vie kauniisti kävelevän koiransa hyville hajupaikoille, esim. lyhtypylväältä toiselle. Koira pääsee haistelemaan lyhtypylväät vain, jos se kävelee kauniisti.

Vastaavan harjoituksen voi tehdä myös ruokakupin avulla. Koira pääsee etenemään kohti ruokakuppia vain, kun se pysyttelee riittävän lähellä ja/tai pitää kontaktin omistajaansa.

Jatkossa lenkeillä maan haistelu on luonnollisesti sallittua (kunhan koira tekee sitä taluttajansa lähellä, niin että hihna pysyy löysällä) ja jopa suotavaa. Koska koira on koira, sen on saatava haistella. Koira ei voi hyvin, jollei se ei pääse tutkimaan ympäristöään sille ominaisella tavalla.

 

Hyvä käytös vahvistaa itseään

Kun koira oppii, että voi kävellä ilman paineen tunnetta kaulallaan tai kehossaan, ja nimenomaan niin pääsee parhaimpiin paikkoihin, käytös alkaa vahvistua vauhdilla. Totta kai koira mieluummin kulkee ilman painetta. Hyvä hihnakäyttäytyminen alkaa siten pian vahvistaa itse itseään.

 

Älä ohjaa koiraa taluttimesta

Jotta koira ei missään vaiheessa tottuisi pannan tai valjaiden kiristämiseen, opeta koiralle käskyt ”mennään” ja ”odota” toistamalla sanoja, kun itse lähdet liikkeelle tai pysähdyt. Kun koira pysähtyy ja lähtee liikkeelle pyynnöstä, ei talutinta tarvitse käyttää koiran kulkemisen ohjaamiseen ja hihna on vain rekvisiittaa!

 

Yleistäminen ja häiriöt

Kuten kontaktin harjoittelussa myös hihnakäyttäytymisharjoituksissa opitut asiat yleistetään pikku hiljaa toimimaan kaikkialla ja erilaisten häiriöiden läsnä ollessa. Häiriötä lisätään vähitellen. Harjoitukset ajoitetaan sellaisiin hetkiin, kun koira on ensin saanut purkaa ylimääräisen energiansa juoksemalla vapaasti ja se on mahdollisimman rauhallinen ja nälkäinen.

 

Sitten kun ei jaksa

Varmasti jokaiselle meistä tulee niitä hetkiä, ettei jaksa olla määrätietoinen ja selkeä. Silloinkin on tärkeä muistaa kaksi asiaa:

1) Pentu oppii koko ajan, ei vain niinä hetkinä kun sitä koulutetaan.

2) Kaikki mikä tapahtuu, vahvistuu.

Kun siis tulee hetki (ja niitä varmasti tulee), ettet itse jaksa aktiivisesti kouluttaa pentuasi, kannattaa antaa koiran päättää suunta ja vauhti ja pitää itse huolta siitä, ettei hihna pääse kiristymään. Tästä satunnaisesta kerrasta koira ei vielä opi määräämään lenkin tahtia. Mutta jos se pääsee hihna kireällä eteenpäin, se oppii varmasti vetämään.

Kun koira on oppinut kulkemaan hienosti hihnassa, voidaan vähitellen jättää ohjaajalta tulevat palkkiot pois ja käyttää maan hajuja palkkiona. Näin taataan koiran lenkkeily ilman, että se tuijottaisin taluttajaansa koko ajan. Maassa olevat vahvisteet kyllä hoitavat työnsä! Jäljelle jää kauniisti hihnassa kulkeva koira, joka tarpeen tullen osaa pitää kontaktia taluttajaansa!

Mukavia ulkoiluhetkiä!